Taiteilijavierastalo pohjoisella Napapiirillä

Kemijärven Kuvanveisto- ja Kulttuurisäätiö on kunnostanut vanhan, käytöstä poistetun meijerirakennuksen taiteilijaresidenssiksi. Meijeri on ainoita sotia edeltävältä ajalta olevia kivirakennuksia Kemijärven keskustassa. Rakennuksen peruskorjaus- ja muutostyöt tehtiin vuosina 2003-2005. 

Talon toiminta keskittyy pääasiassa kansainväliseen taiteilijavaihtoon. Kemijärven perinteinen kuvanveistoviikko liitetään taiteilijatalon toimintaan. Tarkoitus on myös, että vierailevat ulkomaiset ja kotimaiset taiteilijat osallistuvat paikallisen taide- ja kulttuurielämän kehittämiseen.

Residenssi on keskellä kaunista vesistöjen, metsän ja vaarojen ympäröimää kaupunkiamme. Sijainti mahdollistaa vierailijoilleen monipuolisen vapaa-ajan vieton. Kemijärvellä on erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen kaikkina vuodenaikoina. Uimaranta ja uimahalli/kylpylä ovat kävelyetäisyydellä kaupungin keskustasta. Kaupungissa on kulttuurikeskus, jossa on konserttisali ja monipuolinen kirjasto.  
Kemijärven taiteilijaresidenssi on Suomen suurimpia taiteilijavierastaloja. Residenssiä hallinnoi Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiö, jonka ovat perustaneet Kemijärven kaupunki ja Kemijärven Kuvanveistoviikot ry 23.6.2003. Taiteilijaresidenssi kuuluu kansainväliseen Res Artis -järjestöön.

Talo on avoinna yleisölle näyttelyjen ja tapahtumien aikana.